perjantai, 10. helmikuuta 2012

Vegaani hyytelökakku agarilla


Viikonlopun synttäreille teen vegaanin kermahyytelökakun, mansikka-sellasen. Tein tuosta kakusta koekakun, ihan vaan nähdäkseni miten agar käyttäytyy. Oon kerran aikasemmin tehny agarilla samantapaista kakkua.

Tein kakun käyttäen agar-agar -jauhetta, joka korvaa liivatteen leivonnassa ja ruoanlaitossa. Agar on täysin kasviperäinen hyytelöimisaine, tosin jokseenkin hankalampi kuin liivate. Agarin annostelussa täytyy olla tarkkana ettei hyytelöstä tule kumia - tai niin että hyytelö ei pysy kasassa. Mie laitoin tuohon koekakkuun himpun verran liian vähän agaria mutta kyllä se kuitenkin kasassa pysy. Kakun koostumus on hieman rakeinen mutta sille ei voi mitään sillä se on agarin ominaispiirre. Tästä syystä käytin kiilteessä hillo-marmeladisokeria jotta lopputulos olisi tasainen. Tuossa sokerissa hyytelöivä aine on pektiini, joka on myös täysin kasviperäinen aine.

Pohjana kakkuun käytin joskus netistä löytämääni munattoman ja maidottoman kääretorttupohjan ohjetta, jota olen kyllä hieman muokannut. 
Kostutin pohjan veteen laimennetulla limemehulla. Täytteessä käytin Sunnuntain Kuohkea Vispi -kasvirasvasekoitetta. Yllätyin positiivisesti, miusta ainakin vaahdosta tuli oikein hyvää! Lisäksi täytteessä oli mansikkasurvosta. 

Pohja:

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2dl soijajuomaa
2 rkl rypsiöljyä

Sekoita ainekset keskenään mutta varo liiallista vatkaamista jottei vehnäjauho sitkisty. Levitä uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Pohjan ei ole tarkoitus ruskistua  kuten tavallisen, munista tehdyn kääretorttupohjan. 

Leikkaa pohja sopivaksi esimerkiksi pyöreään irtopohjavuokaan. Laita vuokaan pohjalle leivinpaperi irroittamista helpottamaan. Voit laittaa myös vuoan reunoille leivinpaperisuikaleet jotta reuna irtoaa paremmin.

Täyte:

2 prk Sunnuntai Kuohkea Vispi -kasvirasvasekoitetta
tomusokeria
3-4 dl mansikkasurvosta
2 dl mansikkamehua
10 g agar-agar -jauhetta

Vaahdota Kuohkea Vispi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää sekaan maun mukaan tomusokeria. Sekoita vaahdon sekaan mansikkasurvos, maista ja lisää tarvittaessa tomusokeria. Laita vaahto kylmään odottamaan.

Mittaa kattilaan 2 dl mansikkamehua ja sekoita joukkoon agar-agar. Sekoittele levyllä miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia kunnes seos hieman paksunee. Anna hetken jäähtyä ja sekoita vaahdon sekaan. 

Levitä täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan tasaisesti ja peitä esimerkiksi tuorekelmulla. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin, anna olla yön yli. 

Kiille:

2dl sekamehua
1 dl hillo-marmeladisokeria (TAI hyytelösokeria pakkauksen ohjeen mukaan)

Mittaa kattilaan mehu ja sokeri ja kiehauta nopeasti niin että sokeri on sulanut. Jäähdytä seosta ja kun seos ei ole kuumaa, kaada se hyytyneen kakun päälle. Koristele mieleiseksi.

Ja tadaa... Tällainen siitä nyt sit tuli! Katotaan, tein tänään virallisen version synttärikakusta (tosin neliskanttiseen irtopohjavuokaan) - saa nähdä kestääkö se kasassa vai voiko sitä alkaa käyttämään auton lattiatilan kumimattona. :)

Liki kokonainen kakku, koristelematta. (Unohdin ottaa kuvan kun oli niin kiire maistamaan..)

Kuten kuvassa näkyy, ihan ei agaria ollu tarpeeks mut kasassa kuitenki pysy.
Pohjakin oli just tuolta kohdalta hitusen liian paksu, kun olin niin huolimattomasti levittäny pohjan taikinan uunipellille. :D


Näin, tästä vaikka mukava projekti viikonlopuksi. Agar-kauppaan ja kakuntekoon. Rattoisaa viikonloppua. :)

2 kommenttia:

  1. Tää oli niiiiiin hyvää, voisit duunata tätä meille yhen pellillisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pittää joskus tehä kuha ootta täälläpäin. :)

      Poista